Valitettavasti aikani on viime aikoina mennyt kokonaan näiden Flash-pelien ja -komponenttien
tekemiseen, joten aikaa ei ole jäänyt tekoprosessien dokumentoimiseen tutoriaaleiksi
asti.
Tämän uusimman komponentin työstin
Sandy 3D enginen
,
WOWin
,
Max Pellizzaron kirjoittaman loistavan
Sandy 3D -tutoriaalin
sekä aiemmin kehittämäni xml-tiedostonluku ja kuvien katselurutiinin
(
edellinen tutoriaali
) avulla.
Kaikki nämä saa yhdistettyä toimivaksi selaimeksi muutaman tunnin työllä! En sano tätä
kehuakseni itseäni vain siksi, että olen todella innostunut Flashin/AS 3:n tarjoamista
mahdollisuuksista ja haluan toisaalta osaltani innostaa myös muita käyttämään näitä
tekniikoita hyväkseen. Olisi kiva saada aikaan osaavien flash-kehittelijöiden
ajatusten/komponenttien vaihtoa, joka osaltaan edistäisi flash-komponenttien
kehittelyä ja etenkin flash-komponenttien käyttöä nettisivuilla. Ja nimenomaan
haluaisin edistää interaktiivisten flash-komponenttien käyttöä nettisivuilla.
Välkkyviä tylsästi tehtyjä flash-mainoksia, kun on joka paikka täynnä.
Tekemäni yllä oleva komponentti on vielä hieman keskeneräinen, mutta laitan
sen lähdekoodin tänne jo ladattavaksi, jos jota kuta kiinnostaa tutustua:
Example033.as
ja
Example033.fla
.
Itse flash-komponentin voi halutessaan asentaa kotisivuilleen lataamalla itse
swf-tiedoston:
Example033.swf
ja leikkaamalla/liimaamalla oheisen
Example033.html
nettisivun html-lähdekoodista flash-komponentti osan ja lisäksi
tarvitaan javaScript tiedosto:
AC_RunActiveContent.js
. Näillä eväillä flash-komponenttien lisääminen omille sivuille käy käden käänteessä,
kunhan vain muokkaa sivulleen tilan komponenttia varten. Itse upotan komponentit tavallisesti
div-komponenttiin, jonka asettelen ja muotoilen css-tiedostossa.
Lisäksi käyttääkseen kuvaselaintani omille kuvilleen on ladattava ja muokattava
xml-tiedostoa
gallery-photos.xml
, josta ohjelmani lukee kuvien kuvatekstit ja kuvien sijainnin.
En halua omia muiden tekemää työtä omiin nimiini, joten
huomautan vielä ja mitä suurimmassa määrin kiitän Max Pellizzaroa loistavasta
tuotoriaalista, jota muokkaamalla ja laajentamalla sain tämän komponentin
todella nopeasti kasaan. Kannattaa tutustua hänen kirjoittamiin Sandy 3D
-tutoriaaleihin. Ne ovat ensiluokkaisia!
Jos tarvitset apua komponenttini käyttämisessä tai asentamisessa, niin kirjoita osoitteeseen
talaakso@gmail.com
.