Takaisin Retkeilyn etusivulle
Kuva 1: Metsäautotie Kurkisuon länsipuolen mäellä. Tänne jätimme automme
ja suuntasimme alas Kurkisuolle. Päivä oli 28. 1. 2008, aamulla oli paistanut
aurinko, mutta kun 13 maissa lähdimme matkaan oli taivas jo pääosin pilvien peittämä.
Kuva 2: Kurkisuon länsipuolen hakkuuaukiota. Kuten lähes kaikki Etelä-Suomen
metsät on myös Kurkisuon ympäristön metsät valjastettu talousmetsäkäyttöön.
Siksi ne harvat Etelä-Suomessa enää jäljellä olevat suot (kuten Kurkisuo)
ovat erittäin arvokkaita. Ne ovat Hyvinkäälläkin ainoita paikkoja, joissa
voi (lähes) kokea erämaan tunnelmaa.
Kuva 3: Kuusikkoa Kurkisuon länsipuolella. Jotain on sentään (toistaiseksi)
jäänyt hakkaamatta. Mukavan hämyisä kuusikko.
Kuva 4: Puukasat Kurkisuon rinteessä. Metsää täytyy hoitaa, että se osaa kasvaa
tehokkaasti.
Kuva 5: Hakkuuaukea, kivi ja lato.
Kuva 6: Vanhaa kuusikkoa.
Kuva 7: Kurkisuon lähes avointa osaa.
Kuva 8: Kitukasvuisia mäntyjä Kurkisuolla. Kyllä tässä rahanahneita ihmisiä
hirvittää, kun tämmöistä vielä on Etelä-Suomessa! Turvetta tästä pitäisi
saada tai kuivattaa pelloksi tai metsäksi... No, Vapo haluaa nämäkin turpeet,
jotta työttömyys voidaan puolittaa Suomessa? Uskokoon ken haluaa...
Kuva 9: "Pedon" jäljet. Tämä "peto" kuitenkin puolustaa reviiriään.
Saa nähdä kuinka vapolaisten käy...
Kuva 10: Suolampi Kurkisuolla.
Kuva 11: Keihäsjoen uomaa tammikuussa. Minäkin olen keväisin melonut näissä
Keihäsjoen ympärysmetsissä ja pelloilla. Toivottavasti en pääse tutkimaan
omakohtaisesti hyötykäytetyn Kurkisuon vaikutusta kevättulviin.
Kuva 12: Keihäsjoen uomaa. Tammikuu oli ollut niin leuto, että jää
ei millään kestäisi miehen painoa.
Kuva 13: Keihäsjoen mutkittelua Kurkisuon laidassa.
Kuva 14: Kurkisuon metsikköä. On sitä yritetty Kurkisuota ennenkin
nujertaa, mistä todistavat suon laidalla olevat ojat, jotka ovat
osin jo kasvaneet lähes umpeen.
Kuva 15: Kurkisuo viimeistä kertaa?
Minä epäilen puhtaasti taloudelliselta kannalta:
kannattaako Etelä-Suomessa tuhota suoekosysteemejä? Soita on täällä enää niin
vähän ja uskooko joku, että Uudenmaan 1,5 miljoonaa ihmistä rikastuvat turpeella?
Tai, että seuraava ydinvoimala korvataan Kurkisuon turpeella?
Hyvinkääläisenä mietin, että Kurkisuon turpeennostohanke voi olla
kannattava Hyvinkään seudulle, jos a) Vapo takaa verotuloina Hyvinkään yli 40 000
asukkaan taloudellisen hyvinvoinnin 30 vuodeksi eteenpäin, b) 30 vuoden kuluttua
Vapo kunnostaa muutamassa vuodessa Kurkisuon samanlaiseksi kuin se on
tänä päivänä. Jälkimmäisen kohdan toteuttaminen nostaisi samalla
Suomen kertaheitolla tieteen suurvallaksi, mikä jo sinällään olisi suuri ansio.
Huomautan, että edellä olevat ovat puhtaasti omia (ja kärjistettyjä)
mielipiteitäni asiasta. En tunnusta mitään poliittista väriä olenhan muutenkin
lievästi värisokea.
Hyvinkään vihreiden sivustolla osoitteessa
http://www.hyvinkaanvihreat.net
klikkaamalla vasemmassa alareunassa olevaa linkkiä
Lausunnot, kannanotot ja aloitteet sekä edelleen aukeavilla sivuilla
linkkejä Lausunnot ja Ympäristökeskukselle Kurkisuon YVA:sta pääsee
lukemaan Hyvinkään vihreiden tuoreen lausunnon asiasta.
Tasapuolisuuden vuoksi Vapon versio
(työllistää 10-15 ihmistä) modernista Kurkisuosta
osoitteessa
http://www.vapo.fi/fin/kurkisuo/?id=1209
.
Kurkisuota voi puolustaa allekirjoittamalla adressin osoitteessa:
http://www.adressit.com/kurkisuonpuolesta
Itse pidän tästä vanhasta Kurkisuosta enemmän! Entä sinä?
Takaisin Retkeilyn etusivulle