Linnustot
Ostettuani vuodenvaihteessa 2007-08 Olympus SP-550 UZ digipokkarin
ja aloin harrastaa lintukuvausta. Olympuksen kamera on omien kokemusteni
perusteella hinta/laatu -suhteeltaan erinomainen, mutta ei kuvausnopeudessa
pärjää kunnon järjestelmäkameroille. Etenkin pikkulintujen kuvaus osoittautui
hyvin vaikeaksi, koska kameran käynnistys- ja tarkennusajat ovat tähän käyttötarkoitukseen
liian suuret. Myös lentävien lintujen kuvaus on digipokkareilla zoomia käytettäessä melko
mahdotonta. Välttääkseni turhautumista tilasin Rajalan nettikaupasta Nikonin D80 rungon
AF-S Nikkor 18-200 mm 3.5-5.6 G ED objektiivilla. Tämä yhdistelmä mahdollistaa nopean
valmiusajan ja sarjakuvauksen, suhteellisen hyvän 11 kertaisen zoomin sekä mahdollisuuden
kuvata samalla objektiivilla myös maisemia, perhosia, kasveja ja eläimiä.
Pääosin kuvaan lintuja Etelä-Suomessa, Hyvinkään lähistöllä. Retkeilen ja melon lähes vuosittain Itä-Suomessa Vaikkojoen, Ukonjoen ja Patvinsuon maastoissa sekä vaellan Pohjois-Suomessa tai -Ruotsissa, joten päätin alkaa kerätä parhaita lintuotoksiani kolmeen eri maantieteellisesti jaoteltuun digialbumiin: Etelä-Suomen linnut, Itä-Suomen linnut ja Pohjolan linnut. Tarkoitukseni on vuosien varrella täydentää albumeitani parhailla otoksillani. En ole ammattimainen ornitologi, enkä voi taata lajintunnistuksen virheettömyyttä. Palautetta lajitunnistuksesta tai sivustosta muutenkin voi antaa osoitteeseen talaakso@gmail.com , niin korjaan mahdolliset virheet. Toivottavasti kuvaistani on iloa mahdollisimman monelle.

| Syyskuu - 2010 | ||||||
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 | 30 | |||
Tämä sivu on päivitetty
10. kesäkuuta 2010.
10. kesäkuuta 2010.