Tälle sivulle olen tallentanut Etelä-Suomessa lähinnä Hyvinkään lähimaastoissa kuvaamiani sudenkorentoja.
Havaintojen kirjaamiseksi olen liittänyt kuviin kuvauspäivän, paikan ja joissakin tapauksissa
myös kartan kuvauspaikasta. Jotta havainnoista olisi todellista hyötyä ne on syytä kirjauttaa
Hatikkaan
. Hatikkaan tutustuminen opettaa myös täsmälliseen havainnointiin. Digikuvaus on luontohavaintojen
"kirjaamiseen" erinomainen väline, sillä se tallentaa samalla ajan, paikan ja kohteen.
Kuvien perusteella voi jopa vuosien päästä kirjata tarkkoja havaintoja!
Koska en ole itse alan asiantuntija, olen liittänyt korentokuviini myös linkkejä hyviin
tietolähteisiin kuten lajia vastaavaan sivuun Suomen Sudenkorentoseuran verkkosivuille:
www.sudenkorento.fi
. Erityiset kiitokseni ansaitsee hyönteistunnistuksissa suuresti auttanut
Hyönteisfoorumi
.
Kun edellä mainittuja (ja muita hyviä) apuvälineitä käyttää hyväkseen on luontoseuranta
vihdoin muuttunut helpommaksi ja vaivattomammaksi myös meille tavallisille polkujentallaajille.
Tämän avun vastaanottaminen toivottavasti myös innostaa jokaista osaltaan
itsekin auttamaan muita luonnonilmiöistä kiinnostuneita.
|
Selostus
|
Klikkaa kuvaa
|
|
Idänkirsikorento (Sympecma paedisca) naaras.
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 18.8.2008.
Paikka kartalla:
Kansalaisen karttapaikka
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos (1200x856)
Tunnistuksesta kiitos
hyönteisfoorumille
.
KorentoWiki: Idänkirsikorento
|
|
|
Immenkorento (Calopteryx splendens) naaras.
Maaseutuopisto, Hyvinkää. 13.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 1 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (2328x3493)
Suurennos 2 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (2927x1951)
Tunnistuksesta kiitos
hyönteisfoorumille
.
KorentoWiki: Immenkorento
|
|
|
Isolampikorento (Leucorrhinia rubicunda) koiras.
Ridasjärvi, Hyvinkää. 18.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 1 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (3527x2352)
Tunnistuksesta kiitos
hyönteisfoorumille
.
Isolampikorento (Leucorrhinia rubicunda) naaras.
Järvisuo, Ridasjärvi, Hyvinkää. 26.5.2009.
Kamera: Nikon D80, Nikkor AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 2 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (3872x2592)
Isolampikorento (Leucorrhinia rubicunda) naaras.
Järvisuo, Ridasjärvi, Hyvinkää. 13.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 3 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (3374x2249)
Isolampikorento (Leucorrhinia rubicunda) naaras.
Järvisuo, Ridasjärvi, Hyvinkää. 11.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 4 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (3520x2347)
Suurennos 5 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (4380x2920)
Suurennos 6 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (3585x2390)
KorentoWiki: Isolampikorento
|
|
|
Isotytönkorento (Erythromma najas, sv. Myrtrollslända,
en. Red-eyed Damselfly) koiras.
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 3.7.2008.
Kamera: Nikon D80, Nikkor AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 1 (858x1200)
Suurennos 2 (1200x856)
Isotytönkorento (Erythromma najas) naaras.
Ridasjärvi, Hyvinkää. 18.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 3 (1071x1600)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (2182x3274)
Isotytönkorento (Erythromma najas) naaras.
Kytäjä, Hyvinkää. 14.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 4 (1071x1600)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (2997x1998)
Tunnistuksesta kiitos
hyönteisfoorumille
.
KorentoWiki: Isotytönkorento
Wikipedia: Erythromma najas
|
|
|
Keihästytönkorento (Coenagrion hastulatum) parittelu.
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 3.7.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 1 (858x1200)
Tunnistuksesta kiitos
hyönteisfoorumille
.
Keihästytönkorento (Coenagrion hastulatum) koiras.
Järvisuo, Ridasjärvi, Hyvinkää. 13.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 2 (1071x1600)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (1574x2361)
KorentoWiki: Keihästytönkorento
Wikipedia: Keihästytönkorento
|
|
|
Lummelampikorento (Leucorrhinia caudalis) koiras.
Ridasjärvi, Hyvinkää. 18.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (1600x1071)
KorentoWiki: Lummelampikorento
Wikipedia: Lummelampikorento
|
|
|
Pikkulampikorento (Leucorrhinia dubia, sv. Myrtrollslända).
Mustasuo, Hausjärvi. 19.6.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos (1200x822)
KorentoWiki: Pikkulampikorento
|
|
|
Neidonkorento (Calopteryx virgo, en. Beautiful Demoiselle).
Gasumin maakaasulinja Rutikantien pohjoispuolella, Hausjärvi. 22.6.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos (1142x721)
KorentoWiki: Neidonkorento
|
|
|
Ruskohukankorento (Libellula quadrimaculata, sv. Fyrfläckig trollslända, en.
Four-spotted Chaser).
Mustasuo, Hausjärvi. 19.6.2008.
Kamera: Nikon D80, Nikkor AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 1 (958x655)
Lallujärvi, Hausjärvi. 25.7.2008.
Suurennos 2 (1200x858)
Ridasjärvi, Hyvinkää. 18.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 3 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (5616x3744)
Suurennos 4 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (5616x3744)
Suurennos 5 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (2822x1881)
Suurennos 6 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (4743x3162)
KorentoWiki: Ruskohukankorento
Wikipedia: Ruskohukankorento
|
|
|
Punasyyskorento (Sympetrum vulgatum) naaras.
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 18.8.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 1 (1200x859)
Punasyyskorento (Sympetrum vulgatum) koiras.
Ritassaarensuo, Hyvinkää. 25.8.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 2 (855x1200)
KorentoWiki: Punasyyskorento
|
|
|
Sirokeijukorento (Lestes sponsa, en.
Emerald Damselfly) naaras.
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 2.7.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 1 (1200x858)
Erkylänjärvi, Hausjärvi. 1.8.2008.
Suurennos 2 (1200x858)
Tunnistuksesta kiitos
hyönteisfoorumille
.
KorentoWiki: Sirokeijukorento
Wikipedia: Lestes sponsa
|
|
|
Sirolampikorento (Leucorrhinia albifrons).
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 3.7.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos (855x1200)
Tunnistuksesta kiitos
hyönteisfoorumille
.
KorentoWiki: Sirolampikorento
|
|
|
Sirotytönkorento (Coenagrion pulcellum) koiras.
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 3.7.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 1 (858x1200)
Erkylänjärvi, Hausjärvi. 1.8.2008.
Suurennos 2 (858x1200)
Ridasjärvi, Hyvinkää. 18.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 3 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (2962x1974)
Tunnistuksesta kiitos
hyönteisfoorumille
.
Sirotytönkorento (Coenagrion pulcellum) naaras.
Suurennos 4 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (1574x2361)
KorentoWiki: Sirotytönkorento
|
|
|
Tummasyyskorento (Sympetrum danae) koiras.
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 24.7.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 1 (1036x742)
Tummasyyskorento (Sympetrum danae) naaras.
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 24.7.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 2 (856x1200)
Tummasyyskorento (Sympetrum danae) parittelu.
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 18.8.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 3 (1200x857)
Tunnistuksesta kiitos
hyönteisfoorumille
.
KorentoWiki: Tummasyyskorento
|
|
|
Täplälampikorento (Leucorrhinia pectoralis) koiras.
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 2.7.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 1 (1200x853)
Ridasjärvi, Hyvinkää. 13.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 2 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (3856x2571)
KorentoWiki: Täplälampikorento
|
|
|
Vaskikorento (Cordulia aenea, en. Downy emerald).
Ridasjärven länsiranta, Hyvinkää. 2.7.2008.
Kamera: Nikon D80, Nikkor AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 1 (1200x853)
Lallujärvi, Hausjärvi. 25.7.2008.
Kamera: Nikon D80, AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 2 (1200x856)
Ridasjärvi, Hyvinkää. 13.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 3 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (4401x2934)
Ritassaarensuo, Hyvinkää. 21.6.2009.
Kamera: Canon EOS 5D Mark II, Canon EF 70-300/4-5.6 IS USM
Suurennos 4 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (3884x2589)
Järvisuo, Ridasjärvi, Hyvinkää. 26.5.2009.
Kamera: Nikon D80, Nikkor AF-S 18-200 mm 1:3.5-5.6 G ED
Suurennos 5 (1600x1071)
Alkuperäinen kuva Flickrissä (3872x2592)
KorentoWiki: Vaskikorento
Wikipedia: Cordulia aenea
|
|